Lähes puolet taloyhtiöistä kohdannut lyhytaikaiseen vuokraukseen liittyviä haasteita

Lähes puolet taloyhtiöistä kohdannut lyhytaikaiseen vuokraukseen liittyviä haasteita

Julkaistu: 16.06.2020

Lähes puolet taloyhtiöistä on kohdannut lyhytaikaiseen vuokraustoimintaan, kuten Airbnb-vuokraukseen liittyviä haasteita. Tyypillisimmillään haasteet ovat liittyneet meluun, jätteiden lajitteluun ja yleiseen turvallisuuteen. Myös avaimiin ja lukitukseen sekä vesimaksuihin liittyvät haasteet ovat nousseet esiin lyhytaikaisen vuokraustoiminnan yhteydessä.

Tiedot selviävät Kiinteistöliiton tekemästä kyselystä, johon vastasi toukokuussa yli 4500 taloyhtiönsä edustajaa eri puolilta Suomea. Suurin osa vastaajista oli taloyhtiönsä hallituksen jäseniä, vuokranantajia tai isännöitsijöitä. Vastausten perusteella lyhytaikainen vuokraustoiminta keskittyy Suomessa voimakkaasti pääkaupunkiseudulle ja Rovaniemelle.

Lyhytaikaiseen vuokraustoimintaan liittyvistä haasteista huolimatta suurin osa vastaajista kertoi suhtautuvansa enemmän myönteisesti kuin kielteisesti jakamistalouteen eli ilmiöön, jossa yksityishenkilöt jakavat keskenään palveluita tai hyödykkeitä.

Koronakriisi vaikuttanut toimintaan etenkin Rovaniemellä

Koronakriisi on vaikuttanut lyhytaikaiseen vuokraustoimintaan erityisesti Rovaniemellä, jossa puolet vastaajista raportoi koronan vaikuttaneen vuokraukseen. Myös asuntosijoittajista runsas kolmasosa vastasi, että koronakriisi on vaikuttanut lyhytaikaiseen vuokraustoimintaan. Kaikista vastaajista lähes 70 prosenttia kuitenkin arvioi, että jatkaa toimintaansa koronakriisin jälkeen kuten ennenkin.

Taloyhtiöt kaipaavat selkeyttä sääntelyyn

Suurin osa vastaajista kertoi, että heidän taloyhtiönsä ei ole toistaiseksi puuttunut lyhytaikaisessa vuokraustoiminnassa ilmenneisiin haasteisiin. Siellä, missä asiaan on puututtu, keinona on useimmiten ollut toiminnan harjoittajalle eli Airbnb-vuokranantajalle annettu huomautus.

”Epäkohtiin ja koettuihin haasteisiin puuttuminen onkin tällä hetkellä epäselvistä normeista johtuen usein hankalaa”, sanoo Kiinteistöliiton vanhempi lakiasiantuntija Virpi Hienonen.

Lähes joka viides vastaajista kertoi, että taloyhtiössä on harkittu lyhytaikaisen vuokraustoiminnan kieltämistä yhtiöjärjestyksessä. Vanhempi lakiasiantuntija Virpi Hienonen katsoo, että lainsäädännön selkiinnyttäminen lyhytaikaisen vuokraustoiminnan osalta olisi ratkaisuna parempi kuin kiellon kirjaaminen yhtiöjärjestyksiin.

Hienosen mielestä selkeä, ennakoitavissa oleva ja toiminnalle reilut pelisäännöt määrittelevä lainsäädäntö palvelisi kaikkia osapuolia: niin lyhytaikaista vuokrausta harjoittavia, yhtiön hallituksen jäseniä, isännöitsijöitä kuin yhtiön osakkaitakin.

Myös kyselyn vastaajista suurin osa, noin 65 prosenttia, katsoo, että lyhytaikaisen vuokraustoiminnan sääntely on epäselvää ja edellyttäisi lakimuutosta.  

Lyhytaikainen vuokraustoiminta taloyhtiöissä -kyselyn tulokset

Lisätiedot medialle:

Virpi Hienonen, vanhempi lakiasiantuntija

Kiinteistöliitto

puh: 045 773 24055

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.