Taloyhtiön hallituksen jäsen, meiltä saat apua tehtäviisi!

Taloyhtiön hallituksen jäsen, meiltä saat apua tehtäviisi!

Julkaistu: 06.08.2020

Tulitko yhtiökokouksessa valituksi taloyhtiösi hallitukseen? Etkö oikein tiedä, mistä pitäisi lähteä liikkeelle? Kiinteistöliitto on koonnut taloyhtiöiden hallitusten jäsenille tarkastuslistan ja muita hallitustyön kannalta hyödyllisiä työkaluja. Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöillä on käytössään myös kattavat neuvonta- ja koulutuspalvelut.

Hallituksen jäsenten ja puheenjohtajan on tärkeää perehtyä huolellisesti oman yhtiönsä tilanteeseen ja keskeisiin asiakirjoihin. Tärkeitä asiakirjoja ovat esimerkiksi isännöintitoimiston kanssa solmittu isännöintisopimus sekä huoltoyhtiön kanssa tehty sopimus kiinteistönhuollosta. Hallituksen on tärkeää myös pitää silmällä taloyhtiön taloudellista tilannetta.

”Taloyhtiön hallitus huolehtii osakkaiden yhteisestä omaisuudesta. Hallituksen jäsenten on hyvä ottaa tehtävänsä vakavasti ja ensi alkuun perehtyä kaikkiin hallitustyöskentelyn kannalta oleellisiin asioihin. Pelätä ei kuitenkaan tarvitse, sillä normaali huolellisuus riittää, ja asiantuntija-apuakin on meiltä helposti saatavilla”, sanoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Hallituksen jäsenille tarkoitettu tarkastuslista ja muita hallitustyön kannalta hyödyllisiä työkaluja löytyy Kiinteistöliiton verkkosivuilta. Myös Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tarjoamista neuvonta- ja koulutuspalveluista löytyy lisätietoa verkkosivuiltamme.

Lisätiedot medialle:

Kristel Pynnönen, apulaispäälakimies

Kiinteistöliitto

puh: 09 1667 6361

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.